torstai 27. joulukuuta 2012

Resorifarkkuja





Kuopus mokoma kasvaa kaiken aikaa, ja venyminen aiheuttaa housujen muuttumista capreiksi. Joskus kirppikseltä ostamastani joustavasta farkkukankaasta surauttelin ensin kokeeksi yhdet pöksyt. Kun ne pääsivät käyttöön, tein toisetkin.



Ensimmäisissä pöksyissä on varaa uudellekin pituuspyrähdykselle. Resoreiden ansiosta toimivat kuitenkin mainiosti käytössä jo nyt. Toisissa pöksyissä muokkasin kaavaa enemmän, ja suunnittelin laittavani reilusti pidemmät resorit. Mutta resoreita mallaillessani en vain päässyt yli siitä, että tumma farkkukangas huusi kaverikseen punaista resoria. Laitoin sitten niin pitkät, kuin tästä napakammasta punaisesta resoristani vielä sai laitettua.





Hyvin näkyy kuvasta, kuinka toiset pöksyt ovat jo päässeet useampaan pesuun. Toisen lahjeresorin sauma lipsahti eteen, mutta en käynyt vielä purkamaan, kun ei se käytössä pistä silmään. Ompelukoneeni lamppu ei toimi lampun vaihdosta huolimatta, ja tällaisissa jutuissa sen sitten huomaa - olin mukamas vielä tarkistavinani, että menee oikein päin. Kaava on piirretty joskus ammoin vanhasta Ottobre-lehdestä, numerosta 4/2000. Kaava on lehdessä muistaakseni legginssien tms. nimellä, mutta malli on väljä, ja siinä on alaspäin levenevät lahkeet. Eikä alkuperäisessä mallissa siis ole resoreita ollenkaan. Lisäksi molempiin pöksyihin on tehty omia sovelluksia. Mutta ihan kelpo kaava lähteä muokkaamaan resorifarkuiksi.




Toisiin pöksyihin ompelin piristykseksi pätkän sieninauhaa. Kun kerran päädyin punaisiin resoreihinkin. Sovituskuvat ovat näistä pöksyistä.

2 kommenttia:

Tanja K kirjoitti...

Tosi hyvän näköiset!

Helinä kirjoitti...

Hienot pöksyt! Mallityttönen näyttää oikeasti kovin pitkältä. Terveisiä! <3