torstai 27. joulukuuta 2012

Nuken vaatettamista


Kuopuksen nukkevauvalle oli tarjolla vain liian suuria vaatteita. Niinpä oli tartuttava tilkkuihin ja ommeltava. Osa nuken vaatteista käärittiin jouluksi pakettiin, osan nukke sai lämmikkeekseen saman tien.


Housut velouria, paita joustofroteeta. Paita on leikattu fiilispohjalta, housuihin otettiin osviittaa Nuken omat vaatteet-kirjasta, mutta kaavaa on muokattu pienemmäksi. Housujen ompelemisen aloitti esikoinen, minä viimeistelin, kun tulikin jotakin kiinnostavampaa tekemistä.



Nämä vaatteet tulivat joulupaketista. Mekko puuvillaa, sekä mekkokangas että sydämen kangas ovat mummini minulle lahjoittamia. Tuo punainen taitaa olla feresikankaan jämiä. Mekon alle sain vielä tehtyä leggarit paloista, joita olin jo heittämässä pois. Molemmat tehty ilman kaavoja.



Tässä vielä ensimmäisen kuvan paita ja parempi kuva legginsseistä. Kuvattu kuopuksen vaatimuksesta.


Ei kommentteja: