sunnuntai 21. elokuuta 2011
Jee, valmistuneita
Vaihteeksi niitä saumurisuhrujakin. Sainpas jotakin aikaiseksi, ja kerralla valmiiksi asti. Kuopukselle kolme tunikaa ja yhdet joustofroteiset legginssit. Kaksi tunikaa tein vaippaompeluiden jämäveloureista. Ruskeasta tunikasta ei ole kelvollista kuvaa, näissäkin lähes kelvollisissa oli kuulkaa tuon ikiliikkujan kanssa jo tarpeeksi haastetta...
Kaava on muokattu Suuren Käsityölehden numeron 1/2009 trikoopaidan kaavasta. Helmassa on koristeena "kot kot" eli lintunauhaa Hanhelista. Legginssien kaava on samasta lehdestä. Tähtäyksessä sekä tunikoissa että legginsseissä on koko 86 koon 92 kaavalla. Velourit ja joustofrotee ovat muistaakseni kaikki Eurokankaasta. Joustofrotee on jämiä oman hameeni ompelemisesta. Kiva, kun näillä ompeluksilla sai loput kankaat tarkasti käytettyä, näistä jäi enää tilkkuja koristekäyttöön.
Legginsseihin laitoin pikkupätkän sieninauhaa. Helpottaa erottamaan pöksyjen etu- ja takapuolen.
Ja tässä vielä kuva sydäntunikasta. Se on tehty Ottobreen 4/2000 kaavoilla. Ja kuten arvelinkin, se on reilu, todella reilu. Leveyttä riittää, vaikka en leikannut saumanvaroja (kaavan pienin koko oli valmiiksi yläkanttiin), ja hihoissa on kasvunvaraa enemmän kuin reilusti. Onneksi lapsilla on tapana ajan mittaan kasvaa, joten eiköhän tämä ongelma vielä korjaannu. Violetti joustofrotee Eurokankaasta, pinkki bambujoustofrotee Myllymuksuilta.
Saas nähdä, saisiko ruskeankin tunikan vielä kuvattua. Sekin on yksinkertainen, vain pätkä ruskea-turkoosia pallonauhaa sivusaumassa. Tunikoita tulee varmaankin talven mittaan yhdisteltyä riemunkirjaviin vaippavilliksiin, niin ei sitten satu liika kirjavuus silmiin ;). Nyt tekisi mieli hakea lisää velouria, ja surauttaa vielä muutama tunika.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
Ja niin sävy sävyyn popotkin! Kiva tikki alareunassa. Pitäsköhän ihan ommella jotain...?? ;)
Lähetä kommentti