lauantai 15. elokuuta 2009

Viimeistelyä vailla


Senkin päällä on neuleprojekteja ja lisää kirppislöytöjä.
Ensimmäiseksi Etipopia-nuttuja,
kaksi valmista, yksi päättelyitä vaille valmis,
ja yksi paria kerrosta ja päättelyitä vailla.
Ja ihana lasten pussilakana, joka tarttui mukaan kirppikseltä.




Toisessa reunassa pino kirjoja,
jotka hyppäsivät kassiin kirppikseltä.
Tämä kirjojen hamstraaminen on parantumaton sairaus,
joka valitettavasti vaivaa sekä minua, että miestäni.
"Pidetäänkö teillä kirjoja hyllyn etu- vai takareunassa?"
"Riippuu, puhutaanko etu- vai takarivin kirjoista..."

Punainen mytty on Fifi2, joka odottaa
langanpäiden päättelyä ja pingotusta.
On odottanut jo jonkin aikaa...

Rullalla Puro-huivini, josta seuraa oma postaus ihan kohta.




Tästä tulee isona ihana Villimarjatar-huivi.
Lankana on kirppislöytö kaksinkertaisena.
Mietin vielä, näyttääkö kaksinkertainen lanka
tyhmältä langankierroissa. Mutta ei hätää,
lankaa riittää kyllä sekä kaksikerroin,
että yksinkerroin neulottuun huiviin.




Ja vielä puikoilta löytyy uusi yritys tytön karkkimekosta.
En itsekään tiedä, miksi neulon tätä uudestaan
purettuani jo ensimmäisen tekeleen.
Viron villa kun on kuumaveriselle neidillemme
aivan liian lämmintä päälle puettavaa.





Kesällä on tullut neulottua kerros jos toinenkin
pihalla hyvässä seurassa Reilun kaupan viiniä lasissa.
Viini saa vaihtua kahviin ja teehen,
mutta puikot jatkavat suihkimistaan.

1 kommentti:

Hepsi kirjoitti...

Ihania töitä sinulla valmistumassa!
Etiopia-nuttuja emme ole vielä lähettäneet, jotan hyvimn mahtuvat sinunkin omasi samaan lähetykseen.